keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Luukku 20 - Tonttulapset

Lähtölaskennan jouluun alkaessa ilmaantuvat myös pienet tontut pyörimään nurkkiin kyttäämään riisipuuron jämiä ja muita herkkupaloja. Tällä kerralla sain ikuistetuksi näitä herttaisenpörröisiä ystäviä ihan jälkipolville ihailtavaksi! Valitettavasti tontut eivät olleet kovin ystävällismielisiä vaan hieman happamia, kenties häiritsin niiden tuikitärkeitä jouluvalmisteluja..?                                                                                                                                                                                                                                                             
Ei-niin-kovin ilahtunut tonttu-Donna

Nyt on riemu huipussaan, hilipatihippaa!

Sanoisin että tässäkin kiinnostaa enemmän ruoka kuin poseeraaminen.

Kalle-Muuli... Eikun... Tapiiri..?

Jos väsyttää niin väsyttää. Jos ei kinosta niin ei kinosta. Piste.

Jouluinen kaverikuva! Vai sittenkin yhteentörmäys, ainakin Tildan ilmeen perusteella..?

Ainoa, joka suostui poseeraamaan.

Näyttää suloiselta, mutta totuus on tässäkin varsin toisenlainen...

En rehellisesti sanottuna osaa sanoa, mitä tässä kuvassa oikein tapahtuu.

Juuri sopivalla hetkellä Kalle photobombasi kuvaan koska miksipä en haluaisi kuvata hänen turkkiaan hekumallisen kauniin Tildan sijaan?

Sanoisin, että siinä on aika söpö nenä!


Musti-emo oli huolissaan Muulimaisesta pojastaan. Piti hörhötellä ja vinkua koska poronsarvet.


"Antakees kun minä näytän miten sitä poseerataan!"

Jos luulitte että Saran sisällä asuu järkevä eläin niin... Erehdyitte.

Voisin olla missä tahansa muualla paitsi otattamassa kuvia itsestäni tonttulakki päässä...

Palvelu ei kelpaa. Prinssi on tyytymätön.

Ja loppuun vielä esimerkillisesti poseeraanut Sarppa!


Mikä kuvista oli lempparisi?

tiistai 19. joulukuuta 2017

Luukku 19 - Satulaongelmat - ongelmasatulat

Oletko ikinä miettinyt että mikä on se painajaismainen selkä johon ei ikinä saa sopivaa satulaa? Tai mistä läskille hepalle penkki, tai tosi kaareva? Ei huolta, tässä postauksessa ei todellakaan esitellä moisia satuloita koska en ole satula-ammattilainen! Sen sijaan raapaisemme pintapuolisesti ongelmasatuloiden elämää ja sielunmaisemaa. Enjoy!



KARUSELLI

Jokaisen ratsastajan "unelma", karuselli, joka liukuu tasaisesti vuoronperään kyljeltä toiselle. Karusellisatula on kuin ikiliikkuja, aina menossa jonnekin suuntaan vaan ei ikinä asettumassa aloilleen. Kaikki satulat osaavat olla karuselleja törmätessään vain sopivanlaisen ratsun selkään. Yleensä hyvin viehättäviä persoonia joiden ongelma suurimmaksi osaksi päättämättömyys ja sitoutumisenpelko.


KATAPULTTI

Katapultteihin törmää säännöllisesti, joksikin harvemmin isoilla hevosilla. Tämä satuloiden tyyppivika löytyykin useimmiten pienen, yleensä mustan ja karvaisen, ponin selästä. Mieltyy myös muihin pieniin poneihin enemmän kuin mielellään. Katapultti on kuin kieron äitipuolen leipoma kakku: päältä yleensä kaunis mutta maku on kitkerä. Niin tämänkin satulan kanssa - osaavat olla niin herttaisia ja suloisia, mutta kun pieninkin tilaisuus koittaa niin satula nousee ilmaan ratsun seljästä, paiskaten kyytiläisensä maahan surutta. Kaksinaamainen ja halpamainen, olisi oiva kuvaus tästä satulatyypistä. Inhoaa kaikenlaisia remmejä vaikka ne hänelle hyväksi olisivatkin.


YLLÄTYSKYYKKY

Tämä on oikeastaan enemmänkin luonteenpiirre kuin satulatyyppi itsessään koska yllätyskyykkäilijöitä löytyy lähes joka satulamallista. Yleensä tuppaavat kuitenkin omaamaan karusellin ominaisuuksia, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Yllätyskyykkäilijä on se madame joka päättää kerrankin laihtua ja lähtee jumppatunnille, vain todetakseen ensimmäisen viiden minuutin jälkeen ettei se olekaan hänen hommansa. Sama toistuu joka vuosi, eikä madame opi ikinä.
Yllätyskyykkääjä kiekahtaa U-käännöksenä kyljelle yleensä äkillisessä elämänkriisissä, kuten esimerkiksi esteen jälkeisen vakavasti otettavan elämän käännekohtana tahi elämään äkisti saapuvana tuntemattomana esineenä tai henkilönä. Tekevät näitä toimiaan harvoin tahallaan, ovat yleensä hyvin vilpittömästi pahoillaan aiheuttamastaan vahingosta.


Satula, joka päätti yllätyskyykätä esteen jälkeen


RAUTAKANKI

Tämä on oikea satulamaailman yllättäjä, kirjaimellisesti! Kohtelias, komea tai oikea kaunotar, silkka ilo silmälle! Yleensä vielä istuu lähes ratsun kuin ratsun selkään ja hankintahinnassakaan ei ole moitteen sijaa. Hiljainen, huomaamaton, täydellinen kumppani.... Vaan ei persauksesi kanssa. Kaikki tässä satulassa on pelkkää pintaa mutta sisimmässään tämä kaveri on kylmä ja kova kuin Siperian talvi. Niin kova ja kuivakka alun tapailun jälkeen ettei sitä kestä kukaan. Perse halkeaa ja menee ruvelle. Pakko luopua, sen takia saitkin sen niin halvalla kun eihän tätä kestä kenenkään takamus. Ihan kuin piikkimatolla istuisi.



MAHDOTON TAPAUS

Luulitko että sinun hevosesi selkä on mahdoton? Ehei, kyseessä saattaa olla satuloiden kerma, nimittäin mahdoton satula! Se kaveri, joka aina esittää istuvansa hyvin, mutta oikeasti siitä paljastuu aina jotain vikaa. Liian kapea, leveä, suora, kaareva, pitkäpaneelinen, lyhytpaneelinen, siipi on väärä, istuin on väärä, liian pehmeä tai kova... Tämä satula muokkautuu painajaistesi satulaksi vaikka ensin olet luullutkin muuta. Kukaan ei ole saanut sitä vielä sopimaan hevoselleen kahta sekuntia pidempään, sitten on jo jokin ongelma ilmennyt. Eivät yleensä keskustele edes samalla kielellä kanssasi joten lisätietojen saaminen on lähestulkoon mahdotonta ilman tulkkia. Heittäytyvät hankalaksi kun vaaditaan jonkin asian suorittamista omatoimisesti.
Joten älä suotta pelkää. Hevosellasi on vielä toivoa, tällä satulalla sitä ei ole. Jatka etsintää ja sulje tämä yksilö visusti kassakaappiin ja upota se suohon siinä toivossa, ettei kukaan enää joudu kärsimään mahdottoman tapauksen kanssa ja pilaamaan elämäänsä.




Toivottavasti tämänmoinen satula-analyysi upposi teihin! Vielä on muutama päivä jäljellä ennen jouluaattoa, jippiaijee!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Luukku 18 - R-r-ruoka-aika!



Ruokinta-aiheinen postaus on ollut varmaan kaksi vuotta tarkoituksena tehdä mutta aina se on jäänyt tekemättä... Ehkä siksi koska koen ruokinnan jotenkin tylsäksi aiheena. Tai eihän se tylsä ole, hevosen ruokinta kun tuntuu olevan välillä rakettitiedettä ja aina siitä voi oppia jotain uutta.

Mutta tämä minun hevosten ruokinta. Se on tylsää. Uskokaa pois. Ja miten tähän on päädytty? Eli seuraavaksi syväluotaus omien hevosteni ruokinnan historiaan ja miten käsitykseni ruokinnasta ovat muuttuneet vuosien aikana!



Vaihe 1
Tämä käsittää vuodet 2006-2008 kun Petu oli ratsastuskoululla ja sen ruokinta hoidettiin tallin puolesta. Aika pitkälti homma meni niin että tallinomistaja esitti mielipiteen että mitä olisi hyvä syöttää Petulle ja me päätettiin tehdäänkö niin vai ei. Ja yleensä tehtiin. Petu söi silloin pääasiassa kauraa ja heinäprikettiä + kivennäiset. Lisäksi se sai progressia, saman verran kauramäärän kanssa. Alkuaikoina se söi myös proteiinia että saatiin tammaan vähän lihaa, mutta kun Petu saatiin sopivaan lihavuuskuntoon niin proteiini jätettiin pois.


Vaihe 2
Kun Petu muutti vuoden 2009 alussa tänne, niin ruokinta pysyi muuten samana mutta priketti jäi pois. Petu siis sai edelleen samalla lailla kaura+progress ja siihen kivennäiset päälle. Tiineenä ollessaan luettiin netistä ja soiteltiin tallinomistajalta ohjeita mitä lisätä ruokaan. Se oli sellaista oikein orjallista etenemistä ruoan suhteen, ei silloin tiedetty mistään pellavalimoista...

Ikivanha kuva Racingin rehuista. Meillä on käytössä tätä nykyä Eggersmannin rehut.


Vaihe 3
Tämä vaihe alkoi mielestäni noin vuonna 2011, silloin kun menin heppakouluun ja ostin Riston. Voi juku, mitä kaikkea Risto sai syödä koska luulin että se on sitä mitä se kaipaa... :D Mulla ei ole mitään kuvia tai listoja missään mistä nämä kävisivät ilmi, mutta onneksi löysin vanhan postauksen muistan aika lailla mitä Risto-herra sai syödäkseen...
Riston ruokinta koostui tähtiaikoina kaurasta, speedpowerista, ohrasta, melassileikkeestä ja proteiinista. Siihen päälle se sai lisänä MSM-liuosta, E-vitamiinia, öljyä ja biotiinia. Tuohon aikaan Racing valmisti vielä Nutriglow-nimistä rehua joka oli riisipohjainen ja se sopi Ristolle kaikista parhaiten. Riston energiantarve oli ihan valtava, mutta oli se myös iso hevonen. Mikään rehu ei oikein ikinä sille toiminut eikä se saanut mistään riittävästi energiaa että se olisi ollut kiva kengurupallo ratsastaa.

Muut hevoset saivat myös osansa kokkailuistani, mutta aika perusruokinnalla mentiin muiden kanssa. Kaura, kivennäinen + mahdollisesti lisärehuna progress tai jokin muu kylkiäinen. Tarpeen vaatiessa proteiinia (lähinnä siitostammat saivat protskua). Mutta muut hevoset saivat osansa vitamiinien ja lisien syötöistä enkä tiedä oliko niistä hyötyä vai haittaa vai ei mitään merkitystä :D Tätä kokkailuvaihetta kesti ehkä 2014 vuoteen saakka.

Se kuuluisa Nutriglow. Ihan pienenpientä papanaa ja jumalauta mitä ihmeainetta!


Vaihe 4
Eli laiskurin vaihe. Halusin jotain yksinkertaista koska Riston kokkailujen keittely oli aika huhhuh. Edelleen kuitenkin sama meininki päällä eli pohjat kaurasta, ja mahdollisesti siihen kylkiäiseksi jokin täydennysrehu. Vitamiinilisää hevoset saavat kaksi kertaa vuodessa, BE:tä, ja tämä aina keväisin ja syksyisin karvanvaihdon yhteydessä.


Vaihe 5
Ja samalla viimeinen vaihe, joka jatkuu koko ajan. Vaikka aina olenkin perustanut ruokinnan heinään niin vasta nyt viimeisimmän vuoden ajan olen pitänyt hevosia sillä ajatuksella että ne saavat laadukasta korsirehua ja sen puutteita täydennetään kivennäisellä ja vitamiinilla. Hyvin ovat elossa pysyneet eikä noita voi laihoiksi moittia yhtäkään. Tarpeen mukaan saavat väkirehuja, joiden pohja on kaurassa. Tällä hetkellä melkein kaikki saavatkin kauraa heinän lisäksi koska tallin kalusto muodostuu kahdesta imettävästä tammasta ja kahdesta puolitoistavuotiaasta varsasta, ja nämä kaikki tarvitsevat rehuja kasvaakseen tai tuottaakseen maitoa.


Hevosen tärkein rehu on karkearehu, oli se sitten kuivaa heinää tai laidunruohoa


Tällä hetkellä Tilda ja Pomo saavat kauraa, desin kivennäistä ja vähän proteiinia, Mustikka menee samanlaisella annostuksella. Nita saa Joensuun päässä pelkästään kauraa ja vähän kivennäistä (ja porkkanoita mitä vien sille aina välillä). Sara saa vielä tässä vaiheessa vain kivennäistä, myöhemmin sitten proteiinia jos tarve on. Petu on tällä hetkellä ainoa joka syö mittavampaa ja moninaisempaa annoskokonaisuutta mutta sekin enemmän sen iän ja huonon lihanpitämisen seurauksena. Nyt kuitenkin ilokseni huomasin että se on täyttynyt ja on jo aika pulskassa kunnossa mikä on tosi hyvä juttu :)
Petun ruokinnasta voisinkin siis joskus tehdä ihan oman postauksen jos näitä tylsiä juttuja kiinnostaa vähäänkään kuunnella. Ja olisihan mulla aika paljon sanottavaa näistä nykyajan ruokintatrendeistä... :D



Mitäs siellä teillä syödään? Miksi? Vastatkaa alle tai tehkää asiasta oma postaus ja linkatkaa se minulle! Olisi kiva kuulla teidänkin ajatuksia tästä asiasta :)

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Luukku 17 - Questions, so much questions...

Tänään saadaankin vastailla useampaan kysymykseen jotka kopsasin Beedan blogista. Eilen olisi pitänyt ilmestymän kalenteriluukun, mutta olosuhteiden pakosta jätin sen lopulta tekemättä. Onneksi tämä ei nyt niin turhan tarkkaa ole vaikka vähän tuo harmittaakin mutta uskon että tilaisuuksia tulee vielä :P

Nyt kuitenkin kysymysten pariin, näitä onkin aikamoinen liuta!



Paras muistosi tältä vuodelta?

Kun kesäkuun puolivälissä sain tiedon siitä että olin päässyt opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon. Myös kaksi tervettä varsaa ja bengalinpentu ovat tehneet vuodesta ihanan ja antoisan :)


Mihin olet tyytyväinen vuodessa?

Tuntuu että kerrankin olen saanut jotain aikaan elämässäni... Ja tietysti iloa tuottaa myös opiskelijakämpän hyvä sijainti kaikkia palveluita silmälläpitäen, Nitan asustelu maneesitallilla ja uudet kaverit mitä on Joensuun piireistä löytynyt.


Missä asiassa/asioissa koet kehittyneesi eniten?

Ehkä suorasukaisuudessa, uskallan sanoa asiat enemmän sellaisina kuin ne on enkä sievistele niin paljon. Vaikka sitäkin tulee tehtyä vielä ihan liikaa...
Olen myös kehittynyt vittuilussa, uskokaa tai älkää. Ja sarkasmissa. Sitä tosin on ehkä vähän vaikea havaita vain kirjoitetun tekstin perusteella...


Vuoden suurin onnistuminen?

Opiskelupaikka! Ei varmaan yllättänyt ketään, mutta tein kovasti töitä opiskelupaikan eteen ja olen ihan hemmetin ylpeä siitä että olen jaksanut nähdä vaivaa ja ponnistella sen eteen. Meidän suvusta kukaan ei ole aiemmin opiskellut yliopistossa joten olen vähän outo lintu siinäkin suhteessa ja matalapalkkaperheistä harvemmin lähdetään akateemiselle uralle. Ja mun matikka oli niin paska ja koko lukio meni vain haaveksiessa, joten sitäkin suuremmalla syyllä tämä on oikeutetusti mun suurin onnistuminen :D


...Epäonnistuminen?

Varmasti ajankäyttö ja sen käytön suunnittelu... Olen kyllä hiljalleen oppimassa siinäkin paremmaksi! Suunnittelen aina kauheasti kaikkea mutta lopulta kaikki jää tekemättä koska jumahdan aina johonkin kirjaan tai netin ääreen... Äh...



Jäikö jokin asia kaivertamaan, mikä?

No, tämäkin liittyy enemmän ihmissuhdejuttuihin mitä en välttämättä täällä tahdo sen enempää avata, mutta ärsyttää tietyt ihmiset ja heidän käyttäytymisensä ja mua jää kaivelemaan etten ole kehdannut siinä tilanteessa sanoa sitä ääneen... Ja nyt kuukausia myöhemmin tuntuu vähän tyhmältä mainita asiasta :P


Saavutitko tavoitteesi?

En. Tai ainoastaan opiskelupaikkatavoitteen sain täytetyksi, hevosrintamalla vähän niin ja näin. Tavoitteena oli vähentää hevosia ja se onnistui jossain määrin, mutta kaikki ratsastukselliset tavoitteet jäivät saavuttamatta.


Vuoden paras ostos?

Mun bullet journal-vihko (Leuchtturm 1917) ja Tombow tussit sekä Maraboun Oreo-suklaalevy.


Mitä uutta sait vuoden aikana?

Esineitä? Ihmisiä? En ihan ymmärrä tätä kysymyksenasettelua... Olen ainakin saanut uusia kokemuksia ja kavereita. Ja onko kissanpennun ostaminen saamista, jos ostin sen itselleni? En ihan tiedä...


Kuvaile vuotta kolmella sanalla

Väsyttävä, normaali, pohdintaa aiheuttava.


Vaikein asia vuodessa oli

Olla sairaslomalla ja olla tekemättä silloin mitään. Kevään työmäärä joka oli ihan helvetillinen. Oli vaikeaa myöntää oma rajallisuutensa, toisaalta taas tuntui helvetin hyvältä osata tehdä rajanvetoja.


Lempikuvasi tältä vuodelta



Teitkö jotain mitä et ole ennen tehnyt?

Irtisanouduin yhdestä työpaikasta.


Koetko muuttuneesi vuoden aikana?

Kyllä. Mutta luulen, että myös iän myötä ihminen muuttuu. Nyt tuntuu että olen aikuismaisempi ja olen vihdoin ja viimein "astumassa aikuisuuteen" kuten tavataan sanoa.


Olitko paljon kipeänä?

En ole ollut kuin kerran kuumeessa tänä vuonna, mikä on tosi kiva :) Olen yleensäkin aika haka pysymään terveen kirjoissa, ehkä kerran vuodessa olen flunssassa. Edes viime kevättalvella työpaikalla riehunut vatsatautiepidemia ei saanut mua ansoihinsa, hehe!


Saitko vammoja vuoden aikana? Tipuitko monesti?

En tippunut hevosen selästä kertaakaan tänä vuonna (vaikka lähellä olikin) mutta oikeassa kädessä on ikuiset muistot kun otin kiehuvaa vettä kädelle töissä. Kiitos nam.


Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2017?



Koska itken joka kerta kun kuulen tämän.


Kuka ansaitsee isoimman kiitoksen vuodesta?

Isukki, joka on hoitanut hevosia selkä vääränä kun olen ollut töissä/opiskelemassa. Kiitos isi!


Mitä haluaisit vuodelta 2018 mikä ei onnistunut vuodelta 2017?

Tahtoisin päästä Nitan kanssa pikkukisoihin hölkkäämään, tänä vuonna onnistui vain yhdet pikku estekisat...


Onko sinulla tarkat tavoitteet vuodelle 2018?

Ei ole, elämä on opettanut ettei tavoitteita vaan voi olla. Haaveita ehkä, mutta hevosten kanssa eläminen on aina veitsen terällä taiteilua. Sen sijaan yritän saada ensi vuonna edes yhden nelosen tentistä ja jos kevätkausi menee kivasti, niin ehkä vitosta voisi lähteä tavoittelemaan jostakin kurssista :)
Kuitenkin hevosten tavoitteista sen verran, että Tildan ja Pomon kanssa olisi kiva käydä näyttelyissä ja Nitan kanssa kisoissa. Siinä se ehkä on.



Vastailkaahan omissa blogeissanne näihin kysymyksiin niin voin käydä lukaisemassa teidänkin tiivistelmänne tästä vuodesta! Linkatkaa toki blogi alas kommenttikenttään niin pystyn käydä stalkkaamassa!

perjantai 15. joulukuuta 2017

Luukku 15 - O niinkuin opetusmestari


Ollapa opetusmestari!

Sitähän me jokainen toivomme. Hevosta, joka astuisi elämään ja opettaisi kaiken tietämisen arvoisen. Opetusmestareitakin voi olla erilaisia, koska jokainen ihminen mieltää opetusmestarin arvon eri tavalla. Toiselle se on se hevonen, joka nostaa 2-tasolta 3-tasolle kilpailemaan. Toiselle se on se, jonka kanssa syntyy syvä luottamus ja jonka kanssa oppii ja kehittyy tunnetasolla. Jokaiselle vaiheelle on oma opetusmestarinsa.




Minulle ratsastuksellisena oppimestarina on toiminut Risto-ruuna. Se osasi kaikki perusasiat hyvin ja hyppäsi kun vain ajeli tolppien väliin. Ilmaiseksihan sekään ei mitään tehnyt - Risto on aina ollut aika mato ratsastaa. Hidas jalalle, hidas syttymään, ja sitä kautta vaikea saada riittävää energiaa jotta sitä on helppo ratsastaa. Esteetkin olivat alussa sille melkoinen haaste kunnes Ripa sitten löysi sisäisen esteratsunsa.

Ristonkin kanssa on ollut moninaisia hankaluuksia ihan jo alkaen sen karsinakäytöksestä jatkuen aina maastossa kulkemiseen ja milloin mihinkin. Kuitenkin Riston avulla voitin omia pelkojani ja pääsin oikeasti hyppäämään niinsanotusti isoja esteitä - minulle kun tuo metrinkin esterata on jo aikamoinen saavutus sinänsä.




Risto lähti aiemmin viikolla vihreämmille niityille. Rintaani lämmittää muistella kaikkia niitä hyviä hetkiä ja naurattaa muistella kaikkia typeryyksiä mitä Risto nuorena teki. Surettaa, etten päässyt sanomaan sille parempia hyvästejä. Tiedän kuitenkin, että ajasta ikuisuuteen siirtyminen oli ainoa oikea ratkaisu Riston kanssa. Haluan uskoa, että se sai hevosenarvoisen elämän eläessään loput kuusi vuotta elämästään meillä.


Kiitos kaikesta rakas Risto. Lennä onnellisena ja kivutta taivaan pumpulipilvillä.



torstai 14. joulukuuta 2017

Luukku 14 - Näyttelyt tuomarin silmin

Risto esitysharjoituksissa vuonna 2012


Kysytään heti näin alkuun - kuinka moni teistä on käynyt virallisissa hevosnäyttelyissä, joko katsojan, omistajan, esittäjän tai apukäden roolissa? Mikä näyttelyistä on jäänyt eniten mieleen?

Voin pohjustaa tätä tekstiä sen verran että kerron hieman omasta näyttelytaustastani. Se on alkanut vuonna 2008 kun kävin Petun kanssa ensimmäisessa match show'ssa ikinä. Virallisiin näyttelyihin osallistuin pari vuotta myöhemmin ensimmäisen kasvattini Peron kanssa, ja oikeastaan sen kanssa koettujen näyttelyreissujen myötä muodostui silloinen kokemukseni näyttelyistä.

Eikä se ollut kovinkaan positiivinen, voin kertoa. En ymmärtänyt miten pisteitä muodostuu ja kun arvostelua luki, niin siitä ei osannut oikein poimia niitä hyviä asioita. Lisäksi tuntui että tiettyjen omistajien hevosia arvostetaan ihan vain omistajan nimen perusteella, ja erästäkin varsaa jumaloitiin sen suvun takia.

En siis lainkaan ihmettele miksi osa ihmisistä puhuu näyttelyistä niin ikävään sävyyn. Jos arvostelupöytäkirjasta ei osaa poimia hyviä asioita ja jos tuntuu että hevonen pärjää vain omistajansa nimen siivellä, niin kyllähän se pistää kismittämään ja lisäämään tunnetta, että miksi hitossa käydä näyttelyissä kun oma varsa saa aina huonommat pisteet kuin vaikkapa naapurin Jorman varsat. Sivuhuomautuksena: olen ollut todistamassa tällaista pisteiden nostoa vain siksi että "ei nyt suuttuisi" ja "toisi ensi kerrallakin varsan" ja "ettei vaan tule sanomista."


Etten nyt ihan vie pohjaa tekstiltäni niin siirrytään siis asiaan, eli siihen että mitä siellä näyttelyissä oikein tuomarit arvioivat!

Pero match show'ssa vuonna 2012


Ensimmäisenä haluan huomauttaa että tuomarit ovat ihmisiä ja jokainen tuomari on yksilönsä. Jokainen meistä painottaa ja katsoo hevosta hieman eri silmällä. Toiselle jalat ovat henki ja elämä, toiselle tyyppi. Hevosen pisteet voivat siis vaihdella ihan jo siitä riippuen, että ketkä ovat tuomaristossa! Tuomaripuheenjohtaja tekee kuitenkin aina loppukädessä päätöksen pisteistä, ja eri tuomaripuheenjohtajilla on erilaiset mieltymykset jotka vaikuttavat pistemuodostukseen. Joten jos tietää tuomarien tyylit niin voi viedä sitten hevosen vaikka sen mukaan näyttelyyn ;)

Toiseksi, hevosen päivän kunto vaikuttaa ihan älyttömästi sen liikkeisiin ja liikkumiseen ylipäätään. Jännittääkö se? Onko se väsynyt? Kaikki tällaiset asiat heijastuvat heti liikkeisiin ja liikkeistä etenkin raviin. Ei auta vaikka varsasi ravaisi kotona kympin arvoisesti eikä auta edes se, että joku tuomariston jäsen on nähnyt sen siellä ravaavan - näyttelyissä arvioidaan aina sen hetken ja sen päivän suoritusta. Etu- ja takakorkeus vaikuttavat luonnollisesti liikkumiseen mutta myös siihen, että miltä hevonen näyttää tyypiltään ja rakenteeltaan.
Me tuomarit yritämme aina nähdä hevosen rakenteellisesti kuitenkin myös sellaisena, mitä se olisi ilman 5 sentin takakorkeutta. Liikkeisiin takakorkeus heijastuu, mutta niiden kohdalla on vaikea antaa parempia pisteitä ellei rehellisesti todeta, että takakorkeus hieman häiritsee, mutta laatu on oikeasti esimerkiksi sen kasin edestä.

Tuomarien työ on aina vaikeaa, on mietittävä että mitä hevonen oikeasti edustaa, mikä on ihanne, mitä halutaan tavoitella. Mitä asioita kirjataan pöytäkirjaan - kaikkia huomioita kun ei voi mitenkään sinne laittaa. On yritettävä olla reilu ja tasapuolinen, kylmän objektiivinen havainnoissa. Joidenkin kohdalla se on helpompaa, toisten kohdalla vaikeampaa. Tuomari ottaa työssään huomioon monia asioita samaan aikaan ja sitten yrittää kirjata tärkeimmät huomiot paperille ja muotoilla ajatuksensa vielä numeroksi, kaikki tämä kymmenessä minuutissa! Ei ihan helppoa hommaa!

Nita Hippoksen näyttelyssä vuonna 2014


Ja tästä pääsemmekin sujuvasti siihen mistä jo aiemmin sanoin: omistajien ymmärtämättömyyteen. Monesti olen facebookin suomenhevosryhmässä saanut rauhoitella ja perustella meidän näyttelytuomarien näkökantoja. Milloin on varsa saanut ravista vitosen vaikka on niin hiton hieno ravinen että. Totuushan on kuitenkin ollut joissakin tapauksessa se, että varsa on ravannut kaksi askelta ja laukannut/kävellyt loppumatkasta, joten ravia on mahdoton arvostella jos askellajia ei esitetä.
Joillekin ihmisille heidän hevosensa ovat maailman kauneimpia ja jos näyttelyihin lähdetään henkselit paukkuen niin kotiin voidaankin palata hattu kourassa. On toki asiallista kysyä että miksi varsani on saanut tällaisen arvostelun, mutta tämänkin kyselyn voi kohdentaa vaikkapa suoraan näyttelyn puheenjohtajatuomarille, ei facebookin ryhmiin josta kerjätään lähinnä myötätuntoa.


Jalostus on lineaarista työtä, ja näyttelyissä käydään saadaksemme objektiivista informaatiota jalostuksen hedelmästä, varsasta. Arviointipaperin perusteella voitaneen sittemmin tehdä päätöksiä oriin ruunauttamisesta tai jalostukseenyrittämisestä tai tamman kohdalla pohtia sopivaa orivalintaa.
Näyttelyissä käyminen ei siis ole turhaa, vaan päinvastoin! Omistajien olisi kuitenkin hyvä tietää mitkä asiat arvostelussa ovat niitä hyviä ja mitkä huonoja, ja tuomarien tulisi luopua siitä vähäisestäkin suosimisesta.

Ymmärrän että näyttelyissä on jo ennestään vähän hevosia, mutta pimittämällä tietoa ja aiheuttamalla elitististä ja sopupelin kaltaisia mielikuvia emme saa näyttelyiden osallistujamääriä ainakaan nousuun.


Pyytäisinkin nyt, että jokainen teistä joilla on tallissaan ensi vuonna yksi- tai kaksivuotias (tai kolmevuotias suomenhevonen) varsa, niin käyttäisitte niitä kerran näyttelyssä ensi vuonna! Voit oppia jotain uutta, ja varsakin saa kokemusta. Mukaan saa myös hienon rusetin alkavaan palkintokokoelmaan, vink vink ;)


Oon käynyt urpoilemassa myös Kansallisessa poninäyttelyssä vuonna 2012 Hessu-ponin kanssa!



Jos teille herää kysymyksiä näyttelyistä, niin niitä voi esittää alle kommentikenttään tai laittaa minulle yksityisesti, levalantalli@gmail.com niin voin yrittää vastata vielä ennen joulua :)

Kokemukseni pohjautuvat täysin suomenhevosten ja lämminveristen ravihevosten Hippos-näyttelyihin. Ratsu- ja ponipuolen näyttelyistä minulla ei ole kokemusta.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Luukku 13 - Muistojen matkalla

Tämänkertaisessa luukussa sukelletaan kymmenen vuoden taakse, Petun ikivanhoihin hoitovihkoihin! Voi juku sitä ilon päivää kun löysin nämä arkistojen kätköistä!

Hoitovihkon ideana oli että siinä lukee hevosen perustiedot (yleensä ensimmäisellä sivulla) ja sitten vihkossa kerrottaisi joka päivä tehdyt touhut hepan kanssa. Siihen saattoi sisällyttää myös kilpailut joissa oli käyty tai varusteiden puhdistuksen päivämäärät. Myös tarvikelistoja löytyi ja kaikennäköistä! Hoitovihkoperinne oli tuttu jo hoitoheppojen ajalta joten tuolloin oli täysin loogista että Petukin sai oman hoitovihkon.




Keltainen, pieni vihko on minun itse tekemäni. Ihan tavallisesta kopiopaperista ja glitteristä. Tämä vihko on tehty marras-joulukuun taitteessa vuonna 2006, ensimmäinen päiväys on 5.12 kirjailtu. Sisälle olen kirjoittanut geeli- ja mustekynillä. Hoitovihkossa kerrotaan yleensä myös hevosen luonteesta, joten tässä keltaisen vihon luonnekuvaukset Petusta.


Talutuksessa: reipas, voi hölmöillä, seuraa kyllä ihan kivasti, yrittää etuilla.
Lastauksessa: hinataan koppiin, matkan aikana suht rauhallinen.
Esteillä: ekat kerrat ei halua hypätä, vahvat pohkeet. Hyppää hyvin, jos ei keskity tiputtaa helposti.
Koulussa: osaava, yrittää tosissaan, arka.
Maastossa: varma, ei säiky muuta kuin AIV-paaleja ja lehmiä, varmajalkainen.



Siis anteeksi mitä?! [tähän kohtaan huutonaurua]

Hevonen on ollut mulla tän vihon teon aikaan puoli vuotta ja kutsun sitä osaavaksi kouluratsuksi! Lisäksi tuo "hinataan koppiin" ja "vahvat pohkeet" saa mut kieriskelemään naurussa, kuten myös maastoratsun luonnehdinta "varma" sillä joo'o, Petu ei todellakaan ollut se varmin maastopolle! :'D Aah, voi näitä tekstejä..! Lisää on luvassa! Ohessa kirjoitan teille muutaman hersyvimmän tahi muuten mieluisan muiston. Numeroarvostelukin tottakai löytyy jokaisesta päivästä!


15.12.2006 pe
Maasto, tähtiä näkyi. Olin vielä kentällä jonkin aikaa ravailemassa, asetus oikealle oli melkein ylivoimaista mutta sainpas sen! 8+

23.12.2006 la
Maasto, tonttulakki päähän ja Suvi satulan eteen, meni rauhassa. Ryösti kerran, säikäht laukoille mutta muuten oli kiva. Oli peilijäässä tuo tie, huh.   8½

11.2.2007 su
Kuukautee ekan kerran esteitä, JES! Menin 45cm pystyy, meni tosi hyvi, ei tiputtanu kertakaa, kolautteli vaa. Menin viel kouluu (pohkeenväistöö) ja siin teki sillee mite pitääki (kaula tosi liia kaarel) Oli tosi ihana! 10 ++

18.4.2007 ke
Maastoo, pelkäs koiranulkoiluttajaa, otin 2 juoksukisaa Tonia vastaa, tulos: 1/½ (go Petu go) 8½



Mulla on ollu aika höllä seula kun suurin osa numeroista on 8, aika harva on alle sen :D Lisäksi naurattaa tuo "kaula oli liian kaarella" hahaha! Hyvin paljon mentiin maastossa ja tunneilla kävin kerrasta kahteen kertaan viikossa. Tämän vihkon viimeinen merkintä on tehty 2.6.2007 jolloin lähdettin kesäksi mökille.

Toinen vihko on aloitettu saman vuoden elokuussa kun mökkireissulta palauduttiin ja tässäkin vihkossa on ensimmäisellä sivulla Petun perustiedot ja luonnekuvaukset. Katsotaas onko ne muuttuneet alle vuodentakaisesta!

Talutuksessa: hyvin kiltti, asiallinen, nöyrä.
Lastaus ja kuljetus: hiukan arka, voi kolistella, mutta muuten hyvin rauhallinen.

Esteillä: hyppää hyvin, rohkea, kiinnostunut
Koulussa: yrittää parhaansa, uskollinen, välillä hankala.

Maastossa: vireä, lähes peloton, varmajalkainen.

Ai että, nyt osaava kouluratsuni onkin uskollinen mutta hankala! Talutuksessa sentään oikeasti tapahtui positiivista kehitystä tässä ajassa, joten tuo määritelmä on ihan oikeassa Petusta ;) Esteitäkin se alkoi hyppäämään jo paremmin ja kuljetus oli sille vähän jännä tilanne. Joten tämä luonnekuvaus on ehdottomasti asiallisempi mitä edellisen vihkon räpellykset!
Ruusuvihkossa oli kattavat varusteiden putsauslistat sekä kisakalenterit. Tätä vihkoa on kirjoitettu vuoden 2007 elokuusta aina vuoden 2008 loppuun jolloin vihkokin loppui. Sen jälkeen muutin Juvalle ja yritin siellä ollessani pitää vihkoa myös mutta se sitten jäi koulun ja hevostenhoidon lomassa. Harmi.



Muutama poiminta tästäkin vihkosta!

10.9.2007 maanantai
Whii da, taas ridaa ni. Maastoon vaan, kävin pitkän hiekkiksen päässä ja peltolaukkiksella, ihan ok. Uus kivijuttu kilis kavioissa ufosti hui. Tein pari käyntisiirtymää, oli ihan ok, vaik oli kyl aika reipas. Mut ei se haittaa vaik oiskii <3 Kuuluu Petun toimenkuvaan näetsen. Mutt, Baka kiittää ja kuittaa DA. 8+

21.12.2007 perjantai
Perkele (anteeksi) soikoo mut maneesis alko tunti jo puol 4 ni ei päässy ridaa sinne vaa piti mennä paskasel kentäl. Ravailin vaa, ei nostanu laukkaa ollenkaa ja sittekku nosti nii heitti selästää. Et näi. 6-

3.1.2008 torstai
Maneesiin pääsin ja heti ens töiksee hevonen teki ylimääräisen spurtin kun kuuli jtn "pelottavaa." Mut nee, ravailin ja tein voltteja, yritin pohkeenväistöö men en sit oikee jaksantkaa. Swepakii tuli maneesii (ko Rusko oli siel) jote överiks se vähän meni, sain kuitenki laukattuu ku ihmeen kaupal. Karsinas hevone otti pultin ja hyppäs jalalle jee.  9-

25.1.2008 perjantai
Maneesis oli aika lailla massaa mut onneks ne läht kaikki samaa lössii. Ravailin paljon ja tein asetuksia ja väistöjä ravissa. Tein oikein pitkään laukkatreeniä, hevone yritti urheasti laukata kaikesta hapotuksesta huolimatta. Sain sen lopus jopa lyhenemään taas, vuhuu! .....Siis ruhtinaalliset kaksi senttiä. 8+



Ja näitä hyviä päiväyksiä olisi niin paljon etten kehtaa niitä edes tähän pistää! Uuden hoitovihkon kanssa jaksoin kirjoitella pidempiä, jopa sivun mittaisia tekstejä ja analyysejä sen päivän ratsastuksesta. Välillä kommenteiksi on riittänyt pari-kolme lausetta. Tämänkin vihkon suurin ylpeys on tappava tasaisuus, kasirivit. Ehkä ihan hyväkin, ei ole ollut tuo hevosen omistaminen ainakaan kovin epämieluisaa.

Hoitovihkoista näkee ehkä myös mun sisäisen kehityksen, ainakin itse huomaan sen kun tekstejä lukee enemmänkin. Milloin on mikäkin vaikute päällä ja sellaista... Mutta näköjään pääasiassa mukavia muistoja meillä on Petun kanssa kertynyt, näitä on niin ihana lukea näin kymmenen vuoden jälkeen!
Harmi etten ole laittanut vihkoihin mitään kuvia tai piirrellyt niihin enemmän koska muistan että tuohon aikaan olin kova piirtelemään! Pelkkää kliinistä tekstiä hyvin pitkälti nämä ovat, poislukien tallilaisten tervehdykset...

Olen Nitankin kanssa yrittänyt pitää ihan vihkovihkoa johon kirjaisin asioita ylös mutta internetin myötä se on jotenkin jäänyt. Rokotukset, madotukset ja sensellaiset on mulla onneksi ylhäällä yhtenäisessä kirjanpidossa, tosin sekin on kotona. Bujoon onkin siis muotoutumassa Nitalle ja sen menoille pari omaa aukeamaa johon on helppo kirjata vaivoja ja kengityksiä ynnä muuta sellaista!
Ja tämä blogihan olevinaan toimii ratsastuspäiväkirjana, vaikka tänne en jaksakaan juttuja suurimmaksi osaksi päivitellä :)


Onko teillä nyt/onko ollut hoitovihkoa? Mitä muistoja hoitovihkot herättää?